Valtakunta » Uusi Eurooppa » Uusi järjestys

"Vuosi 1941 tulee olemaan historiallinen Euroopan uudelle järjestykselle..."
– Adolf Hitler

UUSI JÄRJESTYS (saks. Neuordnung, ital. Ordine Nuovo, ransk. Ordre Noveau) on yksi kansallissosialismin keskeisiä käsitteitä. Se tarkoittaa Saksan luomaa uutta eurooppalaista poliittista ja taloudellista järjestystä; Euroopan koko elinpiirin uudelleenjärjestämistä Valtakunnan ympärille ja maanosan taloudellisen keskuksen palauttamista keski-Eurooppaan. Adolf Hitler mainitsi Uuden järjestyksen ensimmäisen kerran puheessaan Urheilupalatsissa 30.1.1941. Poliittisessa merkityksessä Neuordnung tarkoittaa Euroopan maiden yhteiskunnallisen elämän sovittamista oikean maailmankatsomuksen (Weltanschauung) mukaiseksi.

Kaikki Saksan liittolaismaat ovat mukana Uudessa järjestyksessä jollain tavalla. Aikaisemman sekasorron sijaan yhteiset säädökset määräävät teollisuustuotteiden ja kulutustavaroiden laatustandardit, oikeanpuoleisen liikenteen, yhteisen raideleveyden, samanlaiset sähköpistokkeet sekä periaatteet joiden mukaisesti kaikkien maiden on hoidettava luontoaan ja ympäristöään. Uusi järjestys tunnustaa kuitenkin kansalliset erikoisluonteet. Esimerkiksi Suur-Suomessa ja Tanskassa on edelleen voimassa parlamentaarinen demokratia. Etelä-Euroopassa taas katolisen kirkon asema on yhä erittäin vahva, eikä siihen ole puututtu.

Taloudellinen integraatio

Katso myös: Euroopan yhdentyminen

Euroopan taloudellinen jälleenrakentaminen alkoi jo ennen sodan loppua. Valtiovarainministeri Walther Funk aloitti heinäkuussa 1940 ohjelman yhtenäisen, Berliinistä käsin ohjatun suurtalousalueen luomiseksi. Myös miehitettyjen alueiden suurtalouspiirit ottivat ohjelman omakseen, sillä se lupasi suurempia voittoja. Taloudellista integraatiota ajoivat myös sodan vaatimukset.

Euroopan suuryrityksistä muodostettiin suuria kartelleja. Hinnoista ja palkoista oli tarkoitus sopia keskitetysti Berliinissä. Isoin monialakartelleista on Reichswerke Hermann Göring, johon yhdistyi koko Keski-Euroopan hiili- ja terästeollisuus. Saksalaiset kartellit kuten IG Farben myös ostivat halvalla miehitetyistä maista menestyneitä yrityksiä.

Kauppa Uuden Euroopan sisällä säädettiin suurelta osin bilateraalikaupaksi, jossa vain tavarat vaihtoivat omistajaa. Tavoitteena oli, ettei yhdelläkään jäsenmaalla olisi kauppataseen yli- tai alijäämää. Euroopanlaajuisissa kauppaneuvotteluissa, joita nykyään käydään Hampurissa, sovitaan tulevan kauden tavoitearvot erityyppisten hyödykkeiden vaihdosta. Euroopan keskuspankki toimii Frankfurtissa.

Koko Euroopan laajuinen tulliton suurtalousalue perustettiin vuonna 9.5.1948, kun Europäische Grossraumwirtschaftpakt solmittiin kahdentoista valtion välillä. Sodan aikana Saksa oli saanut käsiinsä suuren osan sekä miehitettyjen maiden että Neuvostoliiton kultavarannoista, joiden avulla kultakannan elvyttäminen onnistui. Valtakunnan markka määrättiin ainoaksi kansainväliseksi maksu- ja reservivaluutaksi koko Uudessa Euroopassa.

18 suurinta kartellia Euroopassa

IG Farben AG	Kemianteollisuus	Frankfurt
	Alayhtiöitä mm. BASF, Hoechst, AGFA, Bayer, Test und Stabenau (TESTA), Zeiss, Koehn-Rottweil, Unilever, Greisham ja Fordwerke
Krupp AG	Monialayritys	Essen
	Alayhtiöitä mm. Atlas Elektronik, MAK Machinenbau, Gerlach-Werke, Krupp Biotechnik, Wertheim, Brueninghaus ja Handell Metal und Rohr GmbH
AEG AG	Elektroniikka	Frankfurt
	Alayhtiöitä mm. Elektrowerke Zeuge, Kabal, Olympia, Telefunken ja Elektrotherm
Siemens AG	Ydintekniikka, valaistus, puolijohteet	Berlin
	Alayhtiöitä mm. Heimann, Nuklear Rohr, Interatom, Poligrat Nuklear, Krawftwerke Union, Osram ja Astroausführung
Reichswerke Hermann Göring	Kaivos-, teräs- ja aseteollisuus	Berliini
	Alayhtiöitä mm. Rheinmetall, Arbed, Škoda, Steyr
Vereinigte Stahlwerke	Terästeollisuus	Kassel
Reichsbahn	Rautatiet	Berlin
Daimler-Benz	Moottoriajoneuvot	Stuttgart
Junkers	Lentokoneet	Dessau
Ostindustrie	Metsä- ja metalliteollisuus	Lemberg
Reichsbank	Rahoitusala	Berlin
Bayerische Motoren Werke	Moottoriajoneuvot	München
Wiking AG	Kalastus ja kaivostoiminta	Hamburg
DWMF	Aseteollisuus	Duisburg
Karstadt	Päivittäistavarat	Wien
Allianz	Vakuutukset	München
UFA	Elokuva ja viihde	Berliini
Volkswagen	Moottoriajoneuvot	Wolfsburg

 

VÄESTÖNSIIRROT ja rotupolitiikka

Katso myös: Uuden Euroopan ääriviivat

Uuden järjestyksen näkyvin ja koskettavin osa olivat väestönsiirrot, jotka pantiin toimeen vuosina 1939–1956. Jopa 25 miljoonaa ihmistä joutui jättämään kotinsa Euroopan uudelleenjärjestelyjen aikana. Baltiansaksalaiset joutuivat muuttamaan Eestistä ja Latviasta Puolaan, puolalaiset karkotettiin Warthelandista Kenraalikuvernementtiin, inkeriläiset muuttivat asumaan Karjalaan. Neuvostoliitto yritti siirtää kokonaisia kansakuntia pois alueilta, jonne Saksan armeija oli etenemässä, jotteivät ne kapinoisi ja liittyisi akselivaltain puolelle.

Saksan laajentuessa maan teollisuus vaati yhä enemmän vierastyöläisiä (Gastarbeiter), joita sodan loppuessa oli jo yhteensä 7 600 000. Elokuussa 1944 jopa 46 % Kolmannen Valtakunnan työvoimasta koostui vierastyöläisistä ja sotavangeista. Vierastyövoiman käyttöä jatkettiin myös sodan jälkeen. Useimmat vierastyöläiset saivat työskennellä Valtakunnassa vain sillä ehdolla, että he eivät olisi tekemisissä kantaväestön kanssa ja palaisivat takaisin kotimaahansa töiden loputtua. Sukupuolisuhteet saksalaisten kanssa oli ehdottomasti kielletty. Talouselämän vaatimuksesta monet vierastyöläiset, etenkin ukrainalaiset ja Balkanin alueelta kotoisin olevat, jäivät maahan.

Hitlerin kuoleman jälkeen Kansallissosialistinen puolue alkoi enenevässä määrin korostaa "eurooppalaista ja arjalaista rotua" "germaanisuuden" kustannuksella. oli tässäkin edelläkävijä, sillä se oli avannut rivinsä jo 1942 miehille kaikkialta Euroopasta ja jopa sen ulkopuolelta. Poliittisesti Kolmas Valtakunta liittoutui islamilaisen maailman kanssa taistelussa angloamerikkalaista imperialismia vastaan. Juutalaiskysymys ratkaistiin lopullisesti.

Sotilaallinen integraatio

Katso myös: Eurokorps

Suuren idänsotaretken alkaessa toukokuussa 1941 akselivaltojen joukkojen aseistus oli alkuperältään hyvin sekavaa. Harvalla liittolaismaalla oli omasta takaa merkittävää sotateollisuutta. Esimerkiksi Suomella oli käytössään englantilaisia, ranskalaisia ja neuvostovenäläisiä sotatarvikkeita. Liittolaismaista ainoastaan Italian lentokoneteollisuus oli kansainvälisesti merkittävä.

Uusi järjestys loi Euroopan aseellisen puolustuskyvyn uudelleen täysin vallankumoukselliselta pohjalta. Heikosti aseistettujen asevelvollisuusarmeijoiden rinnalle on tullut täysin ammattimainen ja teknisesti ylivertainen kansainvälinen vapaaehtoisjoukko, Waffen-. Uuden Euroopan jäsenmaiden sotilaallinen iskuvoima on parantunut huomattavasti yhtenäisten standardien ja edistyksellisten johtamismenetelmien ansiosta. Historiallisesti Waffen- on aina ollut ensimmäisenä ottamassa käyttöön käänteentekeviä uusia taktiikoita ja välineitä, kuten maastopuvut ja yönäkölaitteet.

Kaikki Uuden Euroopan asevoimat Ranskaa lukuunottamatta ovat nykyään ottaneet käyttöön saksalaiset kaliiperit ja johtamismenetelmät. Vuodesta 1974 lähtien liittolaismaiden puolustusvoimat on nivottu saumattomasti yhteen Eurokorps–sateenvarjon alle. Eurokorps–järjestelmässä eurooppalaiset sotilaat palvelevat rotaatioperiaatteen mukaisesti maailman kriisipesäkkeissä, kuten Lähi-idässä, Indokiinassa ja Afrikassa. Järjestelmä velvoittaa myös kaikkia akselivaltoja avustamaan liittolaisiaan sisäisissä levottomuuksissa.

JÄLLEENRAKENNUS

Katso myös: Maailmanpääkaupunki Germania

Sota jätti Euroopan raunioiksi, mutta se myös mahdollisti jälleenrakentamisen ennennäkemättömässä mittakaavassa. Julkiset rakennustyöt taas takasivat täystyöllisyyden kaikissa maissa. Kaikkein mittavinta rakennustyö oli Saksassa. Adolf Hitler, itsekin harrastelija-arkkitehti, piti tieverkostoa ja monumentaalirakennuksia antiikin Rooman suurimpina saavutuksina. Hän uskoi arkkitehtuurin olevan avain Puolueen ja sen arvojen säilymiseksi aikojen taa.

Kolmannen Valtakunnan kaupungit on yhdistetty toisiinsa maailman kattavimmilla täysin maisemoidulla moottoritieverkostolla. Puolueen pääkaupungit (Führerstadt) on varustettu mahtavilla uusklassillisilla julkisrakennuksilla. Nykyvaltakunnan suurin julkinen rakennusprojekti oli Nürnbergin olympialaisten järjestäminen vuonna 1974. Samalla valmistui Albert Speerin jo 1940–luvulla kaavailema olympiastadion.