Miksi Valtakunta?

Koska on mielenkiintoista leikkiä ajatuksella, miten asioista kerrottaisiin nyt, mikäli toinen maailmansota olisi päättynyt Neuvostoliiton voiton sijasta sen tappioon. Historiallisessa muistissa kommunismilla ja kansallissosialismilla on täysin erilainen asema, vaikka molemmat totalitaariset järjestelmät muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Kumpikin pyrki luomaan ”uuden ihmisen”. Kumpikin järjestelmä pyrki hävittämään uuteen maailmaan sopimattomat ihmisryhmät. Tuhottavat ihmiset epäinhimillistettiin ja tappamiselle keksittiin eufemismeja.

Sekä keskitysleirit että Gulag olivat alkujaan tarkoitettuja pakkotyölaitokseksi, johon joutuneilla oli mukamas mahdollisuus ”parantua” tekemällä työtä. Kumpiakin käytettiin kokonaisten ihmisryhmien hävittämiseen. Ajallisesti Gulag edelsi keskitysleirejä ja antoi niille mallin, jota hanakasti kopioitiin. Leireillä ihmiset menettivät nimensä ja muuttuivat pelkiksi numeroiksi, jotka tatuoitiin tai kiinnitettiin vaatteisiin. Huomionarvoista on, että kummassakin järjestelmässä vainotoimien kohteeksi joutumiselle riitti pelkästään tiettyyn ryhmään kuuluminen, täysin riippumatta ihmisen omista tekemisistä.

Sofi Oksanen kiteyttää totalitarismeihin nykyään liittyvän kaksinaismoraalin kirjassaan Kaiken takana oli pelko (2009): ”Antifasismi on kaikkialla pakollista. Antikommunismi ei ole.” Neuvostopropaganda elää yhä länsimaissa, joissa kommunismiin suhtauduttiin sodan jälkeen yhtä myötämielisesti kuin fasismiin ennen sitä. Järjestelmä, jonka tekemät hirmutyöt ylittävät natsien rikokset sekä mittakaavaltaan että ajalliselta kestoltaan, on nyt jossain määrin nostalginen. ”Kansallissosialismin aiheuttamien kansanmurhien kieltäminen on monissa maissa rikos, kommunismin taas ei. Vielä vähemmän ideologia, jolla Neuvostoliitonkin terrori oikeutettiin, nähdään tuomittavana.”

Kenties toinen kahdesta sosialismista ei ollut niin yksiselitteisen kamala kuin yleensä ajatellaan, ja kenties toinen on saanut nauttia viidenkymmenen vuoden ajan historiallisesta valkopesusta. Pitäisikö punalippujen, Che Guevara –paitojen tai Kansainvälisen aiheuttaa ihmisten mielissä synkkiä ja pelottavia mielikuvia? Tai voisiko kansallissosialistiseen Saksaan suhtautua neutraalisti tai ironisesti, aikakautena muiden joukossa?

Valtakunta – Kokonaisvaltainen ratkaisu on vaihtoehtohistoriaa, joka esittelee voittoisia akselivaltoja samalla tavalla jolla Neuvostoliitosta on kirjoitettu sodan jälkeen: näennäisen objektiivisesti, jälkiviisaasti, ystävällisen ymmärtäväiseen sävyyn. Janne Saarikivi kirjoittaa kulttuurilehti Kaltiossa (3/03), että ”kuvamme natseista on jo kauan sitten irronnut historiallisesta todellisuudesta ja muuttunut pahan mytologiaksi. Harvat suostuvat näkemään natsien normaaliutta ja inhimillisyyttä tai natsien väkivallan suhteellisuutta väkivallan täyttämässä ihmishistoriassa. Vielä vaikeampaa on sulattaa ajatusta natseista myös edistyksellisinä.”

Kansallissosialismi korosti filosofiassaan ihmisen ja eläimen samankaltaisuutta, kulttuurin jatkuvuutta suhteessa luontoon ja resurssien niukkuutta. Kaikki nämä teemat ovat yhä ajankohtaisia nykyisen ympäristöliikkeen sisällä. Kansallissosialismin ideologit haaveilivat vihreästä ja maalaismaisesta utopiasta, jossa ei olisi suuria saastuttavia kaupunkeja ja jossa asuisi vähemmän, mutta parempia ihmisiä. He olivat ennen muuta idealisteja, ja se yhdistää heitä niin radikaalin ympäristöliikkeen kuin Neuvostoliiton perustajienkin kanssa.

Kaikkia näitä ryhmiä yhdistää yksi yhteinen, hirvittävä piirre: he kaikki halusivat seurauksista välittämättä tehdä niin paljon hyvää.